Slavonic Tractor

Slavonic Tractor

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kesäillan konsertti Turussa - ja Maltalle lähdössä


Keskiviikkona 12.6. klo 19 Aurelia-sali raikuu palkitun yhtyeen bulgarialaisesta ja suomalaisesta kansanlaulusta, välillä säestettynä kanteleilla. Konsertissa kuullaan Ilona Korhosen yhtyeelle säveltämän ”Metsän tyttö” -kappaleen kantaesitys, jossa rauhaisat metsälaitumet karjan kutsuhuutoineen vaihtuvat mystiseen tunnelmaan ja metsän hengen manaamiseen. Lisäksi täkynä mainittakoon bulgarialaisen kuoromusiikin mestarin Krassimir Kjurktšijskin huikea teos, jota emme ole ennen esittäneet.

Vuonna 2004 perustettu Slavonic Tractor on kerännyt suosiota niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Slavonic Tractor on tähän mennessä voittanut kaikki suomalaiset ja kansainvälisetkin kilpailut, joihin se on osallistunut. Panokset ovat siis kovat, kun yhtye suuntaa tämän vuoden loka-marraskuun vaihteessa Maltalle kansainväliseen kuorokilpailuun. Slavonic Tractor on tänä vuonna konsertoinut Helsingissä Kansallisteatterin ILOXI-lauluklubilla. Turun konsertin lisäksi yhtyettä voi tänä vuonna kuulla Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla, missä turkulaisnaiset esiintyvät lauantaina 13.7. kahdessakin konsertissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti