perjantai 14. kesäkuuta 2013
Kuulumisia konsertista
Perustimme Soundcloud-tilin ja latasimme sinne valikoiman kappaleita keskiviikon konsertista. Kuuntele yksi tai kaksi tai kaikki!
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Kesäillan konsertti Turussa - ja Maltalle lähdössä
Keskiviikkona 12.6. klo 19 Aurelia-sali raikuu palkitun yhtyeen bulgarialaisesta ja suomalaisesta kansanlaulusta, välillä säestettynä kanteleilla. Konsertissa kuullaan Ilona Korhosen yhtyeelle säveltämän ”Metsän tyttö” -kappaleen kantaesitys, jossa rauhaisat metsälaitumet karjan kutsuhuutoineen vaihtuvat mystiseen tunnelmaan ja metsän hengen manaamiseen. Lisäksi täkynä mainittakoon bulgarialaisen kuoromusiikin mestarin Krassimir Kjurktšijskin huikea teos, jota emme ole ennen esittäneet.
Vuonna 2004 perustettu Slavonic Tractor on kerännyt suosiota
niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Slavonic Tractor on tähän mennessä
voittanut kaikki suomalaiset ja kansainvälisetkin kilpailut, joihin se on
osallistunut. Panokset ovat siis kovat, kun yhtye suuntaa tämän vuoden loka-marraskuun
vaihteessa Maltalle kansainväliseen kuorokilpailuun. Slavonic Tractor on tänä
vuonna konsertoinut Helsingissä Kansallisteatterin ILOXI-lauluklubilla. Turun
konsertin lisäksi yhtyettä voi tänä vuonna kuulla Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla,
missä turkulaisnaiset esiintyvät lauantaina 13.7. kahdessakin konsertissa.
Uusia kuvia
Kävimme toukokuun lopulla Raision Krookilassa ottamassa tuoreita yhteispotretteja. Nyt on taas kuvia, joissa esiintyy Tractorin nykykokoonpano! Valokuvat otti Johanna Ahonen.
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Huhtikuussa Helsinkiin
Esiinnymme perjantaina 19.4. kello 19 Iloxi-klubilla yhdessä Kuokkavieraat-lauluyhtyeen kanssa. Paikka on Kansallisteatterin Lavaklubi ja lippujen hinta 15e. Tulkaa sankoin joukoin kuulolle, tuplamäjäys naisenergiaa tarjolla!
sunnuntai 13. tammikuuta 2013
Meitä on taas kymmenen!
Syyskuun koelaulujen saldo oli huima: saimme kolme uutta traktoria riveihimme! Syksy sujuikin pääasiassa uusia jäseniä sisään ajaessa.
Keväällä 2013 suunnitelmissa on paitsi omia konsertteja, myös yhteiskeikka Kuokkavieraiden kanssa Helsingissä Kansallisteatterin Lavaklubilla 19.4. Tilausteoksiakin on tulossa. Jännää, jännää!
Keväällä 2013 suunnitelmissa on paitsi omia konsertteja, myös yhteiskeikka Kuokkavieraiden kanssa Helsingissä Kansallisteatterin Lavaklubilla 19.4. Tilausteoksiakin on tulossa. Jännää, jännää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)