Slavonic Tractor käväisi Tampereen Sävelessä verestämässä parin vuoden takaisia menestysmuistoja. Aivan loistavia kuoroja oli mukana tänäkin vuonna! Oli hienoa päästä esiintymään kuuluisalle Pakkahuoneelle, ja vieläpä Bulgarka Junior Quartetin seurassa. Tässä pieni muistipala keikalta: Neditse le, Nedo.
Tänä kesänä on vielä tulossa pari keikkaa: jännittävä ensiesiintyminen pikkuporukalla Kaustinen Folkissa 16.7. ja koko joukon keikaus Turun taiteiden yön Unelma-klubilla 18.8. Nähdään!
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
maanantai 31. tammikuuta 2011
Levy saa lisää kehuja
Rakas levy-lapsemme on saanut lisää kehuja! Timo Lehtovaara arvioi levyämme YLE Radio 1:n Laulua kuorossa -ohjelmassa ystävällisin sanankääntein. Lehtovaara kehuu yhtenäistä ja yllättävän autenttista soundiamme, ja kokonaisuutena levy on Lehtovaaran mielestä "vaihteleva ja pitää kuuntelijan mielenkiinnon yllä alusta loppuun saakka. Tämä levy on ehdottomasti mielestäni viime aikojen merkittävimpiä etnisen kansanmusiikin äänitteitä maassamme."
Ohjelman voi kuunnella 2.2.2011 saakka Yle Areenassa. Slavonic Tractorin osuus alkaa noin kohdasta 0:44.
Levyä voi edelleen ostaa meiltä 20 euron kätevään hintaan lähettämällä sähköpostia osoitteeseen slavonic.tractor@gmail.com.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)